tiistai 17. joulukuuta 2013

Sukat toimitettu perille!

Kiitos valtavasti kaikille sukkia tänäkin vuonna neuloneille ja muuten hengessä mukana olleille! Sukkia tuli minulle tänä vuonna 170 paria ja Vaasan suunnallekin kohtuullisesti, ja tämän vuoden hyvin vähäisellä mainonnalla määrä on huikea.

Tänä vuonna pk-seudun sukat toimitetitin jo kolmannen kerran syömishäiriöiden hoitoon keskittyneeseen yksikköön Ulfåsaan sekä toisen kerran Kellokosken nuoriso-osastoille. Molemmista paikoista lähetettiin halauksia, kiitoksia ja lämpimiä ajatuksia kaikille teille neulojille.

Sukkahaastekeräyksen hienoimpia hetkiä ovat teiltä lukijoilta ja neulojilta sukkien mukana saapuneet kortit ja kirjeet, joissa jotkut ovat halunneet avata omia elämäntarinoitaan tai muuten osoittaa vielä sanallisesti, että nuoret mielenterveyspotilaat koskettavat heitä suuresti. Toki jo sukat itsessään kertovat, että kohde koetaan tärkeäksi ja että ihmiset haluavat auttaa ja osoittaa välittämistä.

On myös aina ihanaa viedä sukkia perille osastoille: henkilökunta on aidosti liikuttunutta ja ilahtunutta ja sukat luvataan laittaa heti jakoon niitä tarvitseville.

Kannustan kaikkia miettimään, olisiko omalla lähialueella joku kohde, jonne voisi kerätä sukkia, vauvannuttuja, tilkkupeittoja... Kuten aiemmin blogissani mainitsin, ei kaikkien keräysten tarvitse olla valtakunnallisia ja isosti organisoituja, vaan jo vaikkapa kymmenen sukkaparin lahjoitus paikalliselle vuodeosastolle on iso ilo. Sukkakeräyksestä ja muista asioista kuten myös mahdollisesti oman keräyksen järjestämiseen liittyvissä kysymyksissä minulle voi laittaa viestiä edelleen osoitteeseen silja.uusikangas [at] gmail.com .

Suuret kiitokset myös äidilleni, joka oli korvaamaton apu tämänkin vuoden keräyksen järjestämisessä.

Ihanaa joulunaikaa, lämpöä, halauksia ja välittämistä teille kaikille!

Silja

perjantai 22. marraskuuta 2013

Sukkien toimittamisesta + kuluneesta syksystä

Hei!

Kesällä minulla oli hienot suunnitelmat, kuinka kehitän sukkakeräystä eteenpäin, päivitän blogia säännöllisesti ja mainostan keräystä aktiivisesti. Avuksi sain äitini, mistä suuri kiitos hänelle.

Syksy - niin kuin ei muukaan vuosi - ole kuitenkaan mennyt ihan odotusteni mukaisesti. Alkuvuodesta menetin kaksi tärkeää ihmissuhdetta, lopetin koulun, hain opiskelemaan toiseen paikkaan ja pääsinkin. Kesän olin töissä uudessa paikassa, ja syksyllä aloitin yliopisto-opinnot, mikä on ollut mahtavaa mutta rankkaa. Myös äidilläni on ollut kädet täynnä työtä lähipiirin auttamisen ja vapaaehtoistyön kanssa. Voimavarat eivät ole riittäneet sukkaprojektille odotetulla tavalla.

Siitä huolimatta sukkia on kuitenkin tullut tasaisesti, kiitos siitä! Myös paikalliskeräyksistä osa on toiminut hyvin. Olen pyrkinyt vastailemaan osoitepyyntöihin, mutta jos joku pyyntö varsinkin Facebookissa on hukkunut viestitulvan sekaan, osoitetta voi tiedustella osoitteesta silja.uusikangas ( at ) gmail.com . (Muutenkin otan sukkia vastaan vielä n. kaksi viikkoa.)

Toimitan saapuneet sukat ennen joulukuun puolta väliä, hyvin todennäköisesti viimeistään 12.12. Kirjoitan tästä toki oman blogauksensa ja kerron, montko sukkaparia on tullut. Jos mahdollista, lisään myös muutaman valokuvan.

Ensi vuonna sukkaprojekti jää tauolle ainakin minun osaltani, mutta kannustan kaikkia toteuttamaan omia paikallisprojekteja ja esimerkiksi kysymään oman alueen sairaaloista, vanhain- tai lastenkodeista, ensikodeista, nuorisopoleilta ym., olisiko siellä tarvetta sukille, pipoille, vauvapeitoille tai ehkä ihan muunlaiselle avulle. Pienikin innostunut porukka voi saada paljon hyvää aikaan ilman, että kukaan koordinoi toimintaa valtakunnallisesti.

Minua saa toki kutsua erilaisiin hyväntekeväisyyskampanjoihin ja  -keräyksiin mukaan, ja varsinkin mielenterveystyöhön liittyviin kampanjoihin yritän osallistua. On ollut hienoa nähdä, miten kolmen keräysvuoden aikana sadat ihmiset ovat ilahtuneet joko neulojina tai sukkien vastaanottajina (niin nuoret kuin sairaaloiden henkilökuntakin) ja halunneet antaa oman panoksensa, jotta maailmassa olisi hieman enemmän lämpöä.

Neulomisen iloa marraskuun päiviin!

Silja

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Pitkästä aikaa sukka-asiaa

Hei kaikki!

Tämä kevät on ollut omassa elämässäni aika mullistava: opiskelu- ja asumiskuviot ovat menneet uusiksi ja omien voimavarojen käyttöä on pitänyt miettiä tarkkaan. Yliopiston pääsykokeet ja niihin valmistautuminen haukkasivat ison osan kevään aika- ja eneregiavaroista. Nyt on kuitenkin aika saada sukkaprojekti taas kunnolla pyörimään!

Kuten ehkä huomasitte, pyöritämme projektia nyt yhdessä äitini kanssa. Käytännössä tämä näkyy niin, että hän saattaa joskus kirjoitella tänne blogin puolelle, vaikka päävastuu on edelleen minulla. Suurin apu on kuitenkin se, että sukat lähetetään nyt suoraan niin, että äitini vastaanottaa ne - osoitteen saa kysyttyä edelleen mnulta osoitteesta silja.uusikangas [at] hotmail.com. Viime vuonna annoin sukkia lähettäville oman osoitteeni ja säilytin sukat kolmenkymmenen neliön asunnossani kunnes vein ne äitini luokse säilytykseen.

On ihanaa, kun on jälleen aikaa ja energiaa pyörittää sukkakeräystä! Jos olette seuranneet eri medioissa käytävää keskustelua, olette varmasti huomanneet, että jälleen on puhuttu nuorisotakuista, vihapuheesta ja monista muista asioista, jotka ainakin itselläni herättävät entistä kovemman halun auttaa omalla panoksellani muita.

Jos sukkakeräys ei ole aiemmin tuttu, tämän linkin takaa  voi käydä lukemassa viime vuoden aloituskirjoituksen. Pähkinänkuoressa haasteen idea on neuloa kaikenvärisiä (paitsi kokomustia tai -harmaita :) ), kaiken mallisia ja kooltaan n. 35-50 miesten ja naisten sukkia, jotka ennen joulua toimitetaan eri sairaaloihin mielenterveysongelmista kärsiville nuorille. Sukkahaaste järjestetään kolmatta kertaa, ja varsinkin viime vuonna blogin perustamisen jälkeen se oli jättimenestys: pelkästään minulle lähetettiin yli 500 paria sukkia, ja siihen päälle vielä ympäri Suomea perustettuihin paikalliskeräyksiin lähetetyt sukat.

Tänä vuonna haaste pysyy muuten samana, mutta emme välttämättä ehdi kuvata kaikkia saapuneita sukkapareja. Olisiko tämä suuri harmi? Tietysti yritän parhaani, että kuviakin tulisi, mutta en uskalla luvata - näkisin kuitenkin, että tärkeintä on mainostaa haastetta ja saada mahdollisimman paljon sukkia kerättyä. Ajattelin loppukesästä laatia haastekirjeen, jota voisi lähettää eri organisaatioihin, ja jota voisi tulostaa esim. työ- tai harrastuspaikan ilmoitustaululle. Miltä tämä kuulostaa? On myös mahdollista, että blogin ulkoasu uudistuu, mutta tästäkin lisätietoa myöhemmin.

Mielestäni kesällä rantatuolissa tai puistossa on oikein hyvää aikaa neuloa sukkia, toivottavasti tekin jaksatta pitää puikot liikkeellä. Päivittelen muutamia kertoja nyt kesän aikana ja elokuusta pyrin kirjoittamaan viikoittain. Vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin, toivottavasti saadaan haasteesta samanlainen menestystarina kuin viimeksi kevään hiljaisuudesta huolimatta.

Neulomisen ja auttamisen iloa ja lämmintä kesää!

Silja

silja.uusikangas [at ] gmail.com

Ps. Käykäähän tykkäämässä myös haasteen Facebook-ryhmästä!


torstai 9. toukokuuta 2013

hyvän mielen sukat

Tervehdys kaikki sukkaneulojat!

Tämä on ensiesiintymiseni tällä sivustolla. Tyttäreni Silja on kovin kiireinen monissa isoissa projekteissaan, joten sovimme, että autan hieman tämän blogin ja sukkakeräyksen kanssa. Silja on edelleen innolla mukana keräyksessä, mutta olemme jakaneet tehtäviä, mm. sukat postitetaan nykyisin minulle.

Muutoksia on myös aikaisemmasta mm. siinä, että emme kuvaa sukkia systemaattisesti. Aika ei yksinkertaisesti riitä.  Mahdolliset uudet kuvat tällä sivustolla on sitten kaikki extraa.

Uusi juttu on myös se, että mittaan jokaisen sukkaparin, jolloin ne on helppo lajitella koon mukaan. Tämän tarkoitus on ensisijaisesti helpottaa sukkien jakelupäätä. Käyttämäni mittataulukko on sivuilla http:tiinanblogi.blogspot.com. Muitakin varmaan on, mutta tämä on mielestäni selkeä. Jos siis haluat merkitä neulomiisi sukkiin koon valmiiksi, helpottaa se minun hommaani.

Minua ovat erityisesti koskettaneet viestit, joita joskus on sukkien mukana. Pitkään pohdin sukkien monitasoista hoitavaa merkitystä, kun eräs neuloja ilmoitti olevansa itse maanis-depressiivinen. Neulojat, me välittäjät ja sukkien saajat ovat mukana konkreettisessa, hyvää tekevässä silmukkaketjussa, jossa kaikki voittavat. Iladuttaneet ovat myös ne eri puolilta Suomea tulleet sukat, joissa ystävykset ovat lähettäneet yhteisen paketin säästäen näin postituskuluissa. Erittäin järkevää!

Viime joulukuulta tähän päivään sukkapareja on kertynyt jo 78 paria!!! Kiitos, kiitos kaikille mukana olijoille! Sanaa saa edelleen välittää eteenpäin!

Keväisin neulomisterveisin,

Siljan äiti

maanantai 18. helmikuuta 2013

Kolmas keräysvuosi käynnistyy!

Vuoden 2013 Hyvän Mielen Sukat -sukkakeräys käynnistyy!

Vuonna 2011 aloitin aloitin sukkakeräyksen, jonka tarkoituksena oli neuloa iloisen värisiä villasukkia nuorille mielenterveyspotilaille. Taustalla oli huoli mielenterveyspalveluiden riittävyydestä ja vaikuttavuudesta - mediassa uutisoitiin kouluammuskeluista ja koulumailmassa moni tuntui voivan todella huonosti. Mietin, miten itse voisin auttaa omalla panoksellani, ja keksin, että käsityöihmisenä voisin neuloa sukkia. Idea oli, että sukat olisivat tekijänsä näköisiä ja viestisivät symbolisesti siitä, että olemme jokainen arvokkaita sellaisena kuin olemme - ja tietysti lämmittäisivät saajansa jalkoja. Sukkakeräys käynnistyikin hyvin, ja vajaa kolmekymmentä sukkaparia toimitettiin ennen joulua Ulfåsan syömishäiriöosastolle.

Vuonna 2012 perustin sukkakeräykselle tämän blogin, ja äkkiä sana alkoikin levitä. Vuoden mittaan eri puolelle Suomea perustettiin paikalliskeräyksiä, ja yhteensä sukkia tuli noin 750 - aivan mieletön määrä! Sukkia toimitettiin psykiatrisille sairaalaosastoille ympäri Suomen. Oli mahtavaa huomata, miten tärkeä keräys oli myös niin neulojille kuin sairaaloissa työskentelevälle henkilökunnalla. Keräyksen jatkumista toivottiin moneen otteeseen.

Vuosi 2013 on toistaiseksi arvoitus, mutta tavoite olisi, että entistä useampi nuori saisi joululahjaksi ilahduttavat ja lämpimät sukat. Pienellä eleellä osoitamme, että välitämme.

Näillä lyhyillä sanoilla avaan vuoden 2013 keräyksen.
Lisäinfoa seuraa pian, sitä ennen voitte lukea viime vuoden aloitustekstin tämän linkin takaa.

Tehdään yhdessä vuoden 2013 keräyksestä vähintään yhtä onnistunut kuin viime vuoden keräyksestä!

Neulomisiin,

Silja
silja.uusikangas@hotmail.com

perjantai 21. joulukuuta 2012

Sukat jaettu, sukkahaaste jatkuu ensi vuonna!

Olen niin innoissani! Vaikka alkuviikosta vielä tuntui, että Hyvän Mielen Sukkien jakaminen jäisi joulun jälkeiselle ajalle, toisin kävi. 526 parista (+ kahdesta, jotka tulivat vielä tällä viikolla) vain 62 jaetaan aikataulusyistä joulun jälkeen, ja niillekin sukille on jo sijoituspaikka olemassa, Hyvinkään Helppi nimittäin.

Oli aivan mieletöntä tonttuilla eri sairaaloissa sukkapussien kanssa ja nähdä, kuinka kovasti jo henkilökunta ilahtui. 50 sukkaparia meni Ulfåsan syömishäiriöosastolle, 120 paria Kellokosken nuoriso-osastoille, 70 paria Hyvinkään sairaalaan ja loput jaetuista vein HUS:in psykiatriakeskuksen toimistolle, jotka alkoivat välittömästi toimittaa niitä nuorisopsykiatrian osastoille ja joulujuhliin, joita vietettiin torstai-iltana.

Jokaisesta paikasta lähetettiin suurkiitokset teille neulojille ja kerrottiin liikuttuneina, miten mielettömän hienoa on päästä antamaan sukkia joululahjaksi nuorille, joilla ei ole elämässä kaikki asiat kunnossa. Sukkia on niin paljon, että niitä riittää myös vuodenvaihteen jälkeen tuleville nuorille. On aivan mieletön fiilis tästä keräyksestä ja teidän jokaisen työpanoksesta. Onneksi kaikki järjestyi lopulta nappiin ja ehdin toimittaa sukat jouluksi perille.

Yksi loistouutinen lisää: keräys jatkuu myös ensi vuonna! Puhuin äitini kanssa, ja hän lupasi toimia koordinaattorina käytännön työssä. Tämä tulee tarkoittamaan ainakin sitä, että ensi vuonna sukat kannattaa lähettää toiseen osoitteeseen kuin tänä vuonna, mutta tästä lisää vuodenvaihteen jälkeen.

Paljon olen oppinut tällaisen projektin organisoimisesta, ja ensi vuonna osaan hoitaa keräyksen varmasti paremmin kuin tänä vuonna. Mainittakoon nyt vielä lopuksi, että ainakin kahdessa paikassa oltiin kuultu Hyvän Mielen Sukat -keräyksestä jo ennen kuin otin sinne yhteyttä.

Käynnistän ensi vuoden keräyksen taas alkuvuodesta, kannattaa seurailla blogia ja vaikkapa hakea neulomisinspiraatioita sukkakuvista, joita täältä blogista löytyy.

Oikein ihanaa ja valoisaa joulunaikaa teille jokaiselle ja välittämisentäyteistä vuotta 2013!

Kiittäen,
Silja

tiistai 18. joulukuuta 2012

Paljon sukkia viemään

Jee, kuin taikaiskusta edellisen blogauksen jälkeen alkoi tulla vastauksia eri paikoista. Vihdoin huomenna menen viemään autollisen sukkia Kellokoskelle ja torstaina tai perjantaina toisen moisen HUS:in toimistoon, joka toimittaa sukat eri osastoille! :)

Paikalliskeröyksissä on myös mennyt hienosti: esimerkiksi Vaasa toimitti sairaalaan 59 sukkaparia, wau! Lisää Vaasan suunnan kuulumisia voi lukea Sadun langoilla -blogista.