Kiitos valtavasti kaikille sukkia tänäkin vuonna neuloneille ja muuten hengessä mukana olleille! Sukkia tuli minulle tänä vuonna 170 paria ja Vaasan suunnallekin kohtuullisesti, ja tämän vuoden hyvin vähäisellä mainonnalla määrä on huikea.
Tänä vuonna pk-seudun sukat toimitetitin jo kolmannen kerran syömishäiriöiden hoitoon keskittyneeseen yksikköön Ulfåsaan sekä toisen kerran Kellokosken nuoriso-osastoille. Molemmista paikoista lähetettiin halauksia, kiitoksia ja lämpimiä ajatuksia kaikille teille neulojille.
Sukkahaastekeräyksen hienoimpia hetkiä ovat teiltä lukijoilta ja neulojilta sukkien mukana saapuneet kortit ja kirjeet, joissa jotkut ovat halunneet avata omia elämäntarinoitaan tai muuten osoittaa vielä sanallisesti, että nuoret mielenterveyspotilaat koskettavat heitä suuresti. Toki jo sukat itsessään kertovat, että kohde koetaan tärkeäksi ja että ihmiset haluavat auttaa ja osoittaa välittämistä.
On myös aina ihanaa viedä sukkia perille osastoille: henkilökunta on aidosti liikuttunutta ja ilahtunutta ja sukat luvataan laittaa heti jakoon niitä tarvitseville.
Kannustan kaikkia miettimään, olisiko omalla lähialueella joku kohde, jonne voisi kerätä sukkia, vauvannuttuja, tilkkupeittoja... Kuten aiemmin blogissani mainitsin, ei kaikkien keräysten tarvitse olla valtakunnallisia ja isosti organisoituja, vaan jo vaikkapa kymmenen sukkaparin lahjoitus paikalliselle vuodeosastolle on iso ilo. Sukkakeräyksestä ja muista asioista kuten myös mahdollisesti oman keräyksen järjestämiseen liittyvissä kysymyksissä minulle voi laittaa viestiä edelleen osoitteeseen silja.uusikangas [at] gmail.com .
Suuret kiitokset myös äidilleni, joka oli korvaamaton apu tämänkin vuoden keräyksen järjestämisessä.
Ihanaa joulunaikaa, lämpöä, halauksia ja välittämistä teille kaikille!
Silja
Neulotaan yhdessä Hyvän Mielen Sukkia psykiatrisessa sairaanhoidossa oleville nuorille. Sukilla ei ole laatuvaatimuksia: riittää, että ne ovat iloisen värisiä ja hyvällä tahdolla neulottuja.
tiistai 17. joulukuuta 2013
perjantai 22. marraskuuta 2013
Sukkien toimittamisesta + kuluneesta syksystä
Hei!
Kesällä minulla oli hienot suunnitelmat, kuinka kehitän sukkakeräystä eteenpäin, päivitän blogia säännöllisesti ja mainostan keräystä aktiivisesti. Avuksi sain äitini, mistä suuri kiitos hänelle.
Syksy - niin kuin ei muukaan vuosi - ole kuitenkaan mennyt ihan odotusteni mukaisesti. Alkuvuodesta menetin kaksi tärkeää ihmissuhdetta, lopetin koulun, hain opiskelemaan toiseen paikkaan ja pääsinkin. Kesän olin töissä uudessa paikassa, ja syksyllä aloitin yliopisto-opinnot, mikä on ollut mahtavaa mutta rankkaa. Myös äidilläni on ollut kädet täynnä työtä lähipiirin auttamisen ja vapaaehtoistyön kanssa. Voimavarat eivät ole riittäneet sukkaprojektille odotetulla tavalla.
Siitä huolimatta sukkia on kuitenkin tullut tasaisesti, kiitos siitä! Myös paikalliskeräyksistä osa on toiminut hyvin. Olen pyrkinyt vastailemaan osoitepyyntöihin, mutta jos joku pyyntö varsinkin Facebookissa on hukkunut viestitulvan sekaan, osoitetta voi tiedustella osoitteesta silja.uusikangas ( at ) gmail.com . (Muutenkin otan sukkia vastaan vielä n. kaksi viikkoa.)
Toimitan saapuneet sukat ennen joulukuun puolta väliä, hyvin todennäköisesti viimeistään 12.12. Kirjoitan tästä toki oman blogauksensa ja kerron, montko sukkaparia on tullut. Jos mahdollista, lisään myös muutaman valokuvan.
Ensi vuonna sukkaprojekti jää tauolle ainakin minun osaltani, mutta kannustan kaikkia toteuttamaan omia paikallisprojekteja ja esimerkiksi kysymään oman alueen sairaaloista, vanhain- tai lastenkodeista, ensikodeista, nuorisopoleilta ym., olisiko siellä tarvetta sukille, pipoille, vauvapeitoille tai ehkä ihan muunlaiselle avulle. Pienikin innostunut porukka voi saada paljon hyvää aikaan ilman, että kukaan koordinoi toimintaa valtakunnallisesti.
Minua saa toki kutsua erilaisiin hyväntekeväisyyskampanjoihin ja -keräyksiin mukaan, ja varsinkin mielenterveystyöhön liittyviin kampanjoihin yritän osallistua. On ollut hienoa nähdä, miten kolmen keräysvuoden aikana sadat ihmiset ovat ilahtuneet joko neulojina tai sukkien vastaanottajina (niin nuoret kuin sairaaloiden henkilökuntakin) ja halunneet antaa oman panoksensa, jotta maailmassa olisi hieman enemmän lämpöä.
Neulomisen iloa marraskuun päiviin!

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013
Pitkästä aikaa sukka-asiaa
Hei kaikki!
Tämä kevät on ollut omassa elämässäni aika mullistava: opiskelu- ja asumiskuviot ovat menneet uusiksi ja omien voimavarojen käyttöä on pitänyt miettiä tarkkaan. Yliopiston pääsykokeet ja niihin valmistautuminen haukkasivat ison osan kevään aika- ja eneregiavaroista. Nyt on kuitenkin aika saada sukkaprojekti taas kunnolla pyörimään!
Kuten ehkä huomasitte, pyöritämme projektia nyt yhdessä äitini kanssa. Käytännössä tämä näkyy niin, että hän saattaa joskus kirjoitella tänne blogin puolelle, vaikka päävastuu on edelleen minulla. Suurin apu on kuitenkin se, että sukat lähetetään nyt suoraan niin, että äitini vastaanottaa ne - osoitteen saa kysyttyä edelleen mnulta osoitteesta silja.uusikangas [at] hotmail.com. Viime vuonna annoin sukkia lähettäville oman osoitteeni ja säilytin sukat kolmenkymmenen neliön asunnossani kunnes vein ne äitini luokse säilytykseen.
On ihanaa, kun on jälleen aikaa ja energiaa pyörittää sukkakeräystä! Jos olette seuranneet eri medioissa käytävää keskustelua, olette varmasti huomanneet, että jälleen on puhuttu nuorisotakuista, vihapuheesta ja monista muista asioista, jotka ainakin itselläni herättävät entistä kovemman halun auttaa omalla panoksellani muita.
Jos sukkakeräys ei ole aiemmin tuttu, tämän linkin takaa voi käydä lukemassa viime vuoden aloituskirjoituksen. Pähkinänkuoressa haasteen idea on neuloa kaikenvärisiä (paitsi kokomustia tai -harmaita :) ), kaiken mallisia ja kooltaan n. 35-50 miesten ja naisten sukkia, jotka ennen joulua toimitetaan eri sairaaloihin mielenterveysongelmista kärsiville nuorille. Sukkahaaste järjestetään kolmatta kertaa, ja varsinkin viime vuonna blogin perustamisen jälkeen se oli jättimenestys: pelkästään minulle lähetettiin yli 500 paria sukkia, ja siihen päälle vielä ympäri Suomea perustettuihin paikalliskeräyksiin lähetetyt sukat.
Tänä vuonna haaste pysyy muuten samana, mutta emme välttämättä ehdi kuvata kaikkia saapuneita sukkapareja. Olisiko tämä suuri harmi? Tietysti yritän parhaani, että kuviakin tulisi, mutta en uskalla luvata - näkisin kuitenkin, että tärkeintä on mainostaa haastetta ja saada mahdollisimman paljon sukkia kerättyä. Ajattelin loppukesästä laatia haastekirjeen, jota voisi lähettää eri organisaatioihin, ja jota voisi tulostaa esim. työ- tai harrastuspaikan ilmoitustaululle. Miltä tämä kuulostaa? On myös mahdollista, että blogin ulkoasu uudistuu, mutta tästäkin lisätietoa myöhemmin.
Mielestäni kesällä rantatuolissa tai puistossa on oikein hyvää aikaa neuloa sukkia, toivottavasti tekin jaksatta pitää puikot liikkeellä. Päivittelen muutamia kertoja nyt kesän aikana ja elokuusta pyrin kirjoittamaan viikoittain. Vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin, toivottavasti saadaan haasteesta samanlainen menestystarina kuin viimeksi kevään hiljaisuudesta huolimatta.
Neulomisen ja auttamisen iloa ja lämmintä kesää!
Silja
silja.uusikangas [at ] gmail.com
Ps. Käykäähän tykkäämässä myös haasteen Facebook-ryhmästä!

torstai 9. toukokuuta 2013
hyvän mielen sukat
Tervehdys kaikki sukkaneulojat!
Tämä on ensiesiintymiseni tällä sivustolla. Tyttäreni Silja on kovin kiireinen monissa isoissa projekteissaan, joten sovimme, että autan hieman tämän blogin ja sukkakeräyksen kanssa. Silja on edelleen innolla mukana keräyksessä, mutta olemme jakaneet tehtäviä, mm. sukat postitetaan nykyisin minulle.
Muutoksia on myös aikaisemmasta mm. siinä, että emme kuvaa sukkia systemaattisesti. Aika ei yksinkertaisesti riitä. Mahdolliset uudet kuvat tällä sivustolla on sitten kaikki extraa.
Uusi juttu on myös se, että mittaan jokaisen sukkaparin, jolloin ne on helppo lajitella koon mukaan. Tämän tarkoitus on ensisijaisesti helpottaa sukkien jakelupäätä. Käyttämäni mittataulukko on sivuilla http:tiinanblogi.blogspot.com. Muitakin varmaan on, mutta tämä on mielestäni selkeä. Jos siis haluat merkitä neulomiisi sukkiin koon valmiiksi, helpottaa se minun hommaani.
Minua ovat erityisesti koskettaneet viestit, joita joskus on sukkien mukana. Pitkään pohdin sukkien monitasoista hoitavaa merkitystä, kun eräs neuloja ilmoitti olevansa itse maanis-depressiivinen. Neulojat, me välittäjät ja sukkien saajat ovat mukana konkreettisessa, hyvää tekevässä silmukkaketjussa, jossa kaikki voittavat. Iladuttaneet ovat myös ne eri puolilta Suomea tulleet sukat, joissa ystävykset ovat lähettäneet yhteisen paketin säästäen näin postituskuluissa. Erittäin järkevää!
Viime joulukuulta tähän päivään sukkapareja on kertynyt jo 78 paria!!! Kiitos, kiitos kaikille mukana olijoille! Sanaa saa edelleen välittää eteenpäin!
Keväisin neulomisterveisin,
Siljan äiti

maanantai 18. helmikuuta 2013
Kolmas keräysvuosi käynnistyy!
Vuoden 2013 Hyvän Mielen Sukat -sukkakeräys käynnistyy!
Vuonna 2011 aloitin aloitin sukkakeräyksen, jonka tarkoituksena oli neuloa iloisen värisiä villasukkia nuorille mielenterveyspotilaille. Taustalla oli huoli mielenterveyspalveluiden riittävyydestä ja vaikuttavuudesta - mediassa uutisoitiin kouluammuskeluista ja koulumailmassa moni tuntui voivan todella huonosti. Mietin, miten itse voisin auttaa omalla panoksellani, ja keksin, että käsityöihmisenä voisin neuloa sukkia. Idea oli, että sukat olisivat tekijänsä näköisiä ja viestisivät symbolisesti siitä, että olemme jokainen arvokkaita sellaisena kuin olemme - ja tietysti lämmittäisivät saajansa jalkoja. Sukkakeräys käynnistyikin hyvin, ja vajaa kolmekymmentä sukkaparia toimitettiin ennen joulua Ulfåsan syömishäiriöosastolle.
Vuonna 2012 perustin sukkakeräykselle tämän blogin, ja äkkiä sana alkoikin levitä. Vuoden mittaan eri puolelle Suomea perustettiin paikalliskeräyksiä, ja yhteensä sukkia tuli noin 750 - aivan mieletön määrä! Sukkia toimitettiin psykiatrisille sairaalaosastoille ympäri Suomen. Oli mahtavaa huomata, miten tärkeä keräys oli myös niin neulojille kuin sairaaloissa työskentelevälle henkilökunnalla. Keräyksen jatkumista toivottiin moneen otteeseen.
Vuosi 2013 on toistaiseksi arvoitus, mutta tavoite olisi, että entistä useampi nuori saisi joululahjaksi ilahduttavat ja lämpimät sukat. Pienellä eleellä osoitamme, että välitämme.
Näillä lyhyillä sanoilla avaan vuoden 2013 keräyksen.
Lisäinfoa seuraa pian, sitä ennen voitte lukea viime vuoden aloitustekstin tämän linkin takaa.
Tehdään yhdessä vuoden 2013 keräyksestä vähintään yhtä onnistunut kuin viime vuoden keräyksestä!
Neulomisiin,
Silja
silja.uusikangas@hotmail.com

perjantai 21. joulukuuta 2012
Sukat jaettu, sukkahaaste jatkuu ensi vuonna!
Olen niin innoissani! Vaikka alkuviikosta vielä tuntui, että Hyvän Mielen Sukkien jakaminen jäisi joulun jälkeiselle ajalle, toisin kävi. 526 parista (+ kahdesta, jotka tulivat vielä tällä viikolla) vain 62 jaetaan aikataulusyistä joulun jälkeen, ja niillekin sukille on jo sijoituspaikka olemassa, Hyvinkään Helppi nimittäin.
Oli aivan mieletöntä tonttuilla eri sairaaloissa sukkapussien kanssa ja nähdä, kuinka kovasti jo henkilökunta ilahtui. 50 sukkaparia meni Ulfåsan syömishäiriöosastolle, 120 paria Kellokosken nuoriso-osastoille, 70 paria Hyvinkään sairaalaan ja loput jaetuista vein HUS:in psykiatriakeskuksen toimistolle, jotka alkoivat välittömästi toimittaa niitä nuorisopsykiatrian osastoille ja joulujuhliin, joita vietettiin torstai-iltana.
Jokaisesta paikasta lähetettiin suurkiitokset teille neulojille ja kerrottiin liikuttuneina, miten mielettömän hienoa on päästä antamaan sukkia joululahjaksi nuorille, joilla ei ole elämässä kaikki asiat kunnossa. Sukkia on niin paljon, että niitä riittää myös vuodenvaihteen jälkeen tuleville nuorille. On aivan mieletön fiilis tästä keräyksestä ja teidän jokaisen työpanoksesta. Onneksi kaikki järjestyi lopulta nappiin ja ehdin toimittaa sukat jouluksi perille.
Yksi loistouutinen lisää: keräys jatkuu myös ensi vuonna! Puhuin äitini kanssa, ja hän lupasi toimia koordinaattorina käytännön työssä. Tämä tulee tarkoittamaan ainakin sitä, että ensi vuonna sukat kannattaa lähettää toiseen osoitteeseen kuin tänä vuonna, mutta tästä lisää vuodenvaihteen jälkeen.
Paljon olen oppinut tällaisen projektin organisoimisesta, ja ensi vuonna osaan hoitaa keräyksen varmasti paremmin kuin tänä vuonna. Mainittakoon nyt vielä lopuksi, että ainakin kahdessa paikassa oltiin kuultu Hyvän Mielen Sukat -keräyksestä jo ennen kuin otin sinne yhteyttä.
Käynnistän ensi vuoden keräyksen taas alkuvuodesta, kannattaa seurailla blogia ja vaikkapa hakea neulomisinspiraatioita sukkakuvista, joita täältä blogista löytyy.
Oikein ihanaa ja valoisaa joulunaikaa teille jokaiselle ja välittämisentäyteistä vuotta 2013!
Kiittäen,

tiistai 18. joulukuuta 2012
Paljon sukkia viemään
Jee, kuin taikaiskusta edellisen blogauksen jälkeen alkoi tulla vastauksia eri paikoista. Vihdoin huomenna menen viemään autollisen sukkia Kellokoskelle ja torstaina tai perjantaina toisen moisen HUS:in toimistoon, joka toimittaa sukat eri osastoille! :)
Paikalliskeröyksissä on myös mennyt hienosti: esimerkiksi Vaasa toimitti sairaalaan 59 sukkaparia, wau! Lisää Vaasan suunnan kuulumisia voi lukea Sadun langoilla -blogista.

maanantai 17. joulukuuta 2012
Fiiliksiä sukkaprojektista
Nyt on tosiaan kaikki kuvat julkaistu ja osa sukista jo toimitettukin perille. Sukkaprojektin potäminen on ollut pääsosin antoisaa (ja jatkuu toki vähintään niin kauan, kunnes jokainen sukkapari on löytänyt uuden kodin ja olen siitä teille raportoinut). On ollut ihana huomata, miten erilaisia, eri-ikäisiä ja omistautuneita neulojia - ja ennen kaikkea välittäjiä - Suomesta löytyy.
Viime viikolla kävin viemässä sukkia Ulfåsan syömishäiriöosastolle. Siellä oltiin todella iloisia ja kiitollisia, ja pyydettiin välittämään lämpimät terveiset jokaiselle neulojalle. Ensi vuonna nuorten osasto yhdistyy aikuisten osaston kanssa, joten siellä on luvassa isoja muutoksia aivan näillä hetkillä. Sukkia riitti myös päiväosaston nuorille. Lämmin kiitos!
Olen törmännyt myös joihinkin ongelmiin erityisesti nyt kampanjan loppuvaiheessa. Ensinäkin kampanja on paisunut niin suureksi, että sen organisoiminen on vaatinut huomattavasti suurempaa panosta kuin olin aiemmin varautunut. Määrältään 500 sukkaparia vastaa viittä jätesäkillistä, ja kolmenkymmenen neliön asuntooni ne eivät ole millään mahtuneet. Niinpä jokaisessa sukka-asiassa olen ajanut toiseen kaupunkiin vanhempieni luokse, ja tämä on monimutkaistanut prosessia. Äitini on ollut valtavaksi avuksi koko ajan, mutta silti projektin pyörittäminen yksin on ollut melko työlästä hommaa.
Toinen ongelma on ollut loppuvuoden aikataulut. Sukkia on tullut pitkälle joulukuuhun, ja siksi sekä kuvaaminen että sukkien toimittaminen on viivästynyt. Arvostan jokaista sukkaparia, mutta minun olisi pitänyt osata laittaa tarkemmat aikataulut, jotta oma työni täällä olisi helpottunut.
Minulta on kysytty, oliko sukakprojekti pelkkä vaalitempaus. Ei, ei se ollut. Olen aloittanut sukkaprojektin kauan ennen kuin edes tiesin hakeutuvani kunnallispolitiikkaan, enkä ole käyttänyt projektia vaalimainonnassani. Lisäksi on kysytty, voinko toimittaa sukkia muuhun kohteeseen kuin mielenterveyspotilaille, ja tähänkin vastaus on ei, sillä muihin tarkoituksiin tulee järjestää omat keräykset.
Kolmas ongelma on ollut se, etten ole yhteydenotoista huolimatta saanut vastauksia kuin muutamasta paikasta. Olen ollut/yrittänyt olla yhteydessä sekä puhelimitse että sähköpostitse todella moniin eri paikkoihin eri puolella Etelä-Suomea, mutta suhteellisen harvasta on vastattu. Lisäksi yleisin vastaus on ollut, että minuun otetaan myöhemmin yhteyttä.
Ensi vuonna minun on todella mietittävä, riittävätkö omat resurssini kampanjan pyörittämiseen näin mittavassa muodossa, niin ihanaa kuin tämä on ollutkin. (Opiskelen täysipäiväisesti ja istun kahden järjestön hallituksessa.) Kerron kevään aikana, mihin tulokseen olen tullut ja löydänkö ihmisiä auttamaan kampanjan pyörittämisessä.
Kuten sanottu, raportoin kampanjasta toki niin kauan, että jokainen sukkapari on toimitettu perille. Tällä viikolla saan toivon mukaan vahvistuksen parista eri paikasta, milloin voisin viedä perille lisää sukkia. Silti jo nyt haluan kiittää paikalliskeräysten pitäjiä, neulojia, äitiä ja muita tukijoita sydämeni pohjasta - vaikka välillä asiat eivät suju ihan suunnitelmien mukaan, on aivan mahtavaa, kun olemme kaikki tekemässä hyvää ja tekemässä niin monia ihmisiä iloiseksi!

Viimeiset sukkakuvat
Hei kaikki!
Pääsin vihdoin viime viikolla vanhempieni luokse kuvaamaan viimeiset sukat ja katsomaan samalla lähipiiriin syntynyttä uutta pikkuihmistä. Kiitos teile kaikille neulojille (ja myös kärsivällisyydestä blogausta odotellessa) - sukkia lähetettiin tänne 526 paria! Aivan mieletöntä, kun vielä paikalliskeräyksiin saapui useampi sata paria sukkia.
Nyt on osa sukista toimitettu, mutta ongelmiakin on tullut vastaan. Teen niistä oman blogauksen, heti tämän perään, tässä voitte ihastella vielä viimeisiä saapuneita sukkia.

lauantai 1. joulukuuta 2012
Sukkakuulumisia
Moni on ihmetellyt, miksei sukkaprojektin päättymisestä ole kuulunut mitään. Syitä on monia, mutta yksi suurimmista on tämä: sukkia on tullut jatkuvasti koko marraskuun lisää. Kuvaamatta sukkia on vielä toistasataa paria, ja jälleen eilen postista tuli uusi sukkien saapumisilmoitus. Kiitos teille kaikille aivan valtavasti! Pelkästään minulle sukkia on siis tullut noin viisi sataa paria, ja niden toimittaminen ja kuvaaminen on huomattavasti hitaampaa kuin olin aiemmin ajatellut - määrä on nimittäin 20 kertaa suurempi kuin viime vuonna. Tästä eteenpäin saapuneita sukkia en voi enää luvata ehtiväni kuvata, mutta jos niitä tulee, ne pääsevät ensi vuoden keräykseen.
Kaikki tähän mennessä saapuneet sukat tulen kuitenkin kuvaamaan, ja nyt olen jo sopinut ensimmäiset päivät, jolloin vien sukkia perille. Uusia kohteita saa vielä ehdottaa, sillä sukkia on niin suuri määrä.
Lähetän terveisiä aina kun vien sukkia perille. Pahoittelen tosiaan viivästystä, mutta jokainen pari tulee löytämään uuden omistajan!
Iloa ja lämpöä joulun odotukseen, kannattaa seuraa sukkakuulumisia ihan jouluun saakka!

tiistai 30. lokakuuta 2012
Viimeisiä viedään - kuvattuna 352 paria!
Hei taas! Sukkia on tullut huimat määrät, viimeksi kun kuvasimme niitä jo 352 paria. Alkuperäinen tavoite oli jo tuossa vaiheessa ylittynyt siis jo 300 parilla. Sukkia on tullut lisää tasaiseen tahtiin, saa nähdä rikotaanko 400 parin raja. Alan marraskuun puolella toimittaa sukkia perille, senkin jälkeen niitä saa tietysti lähettää, mutta voivat joutua odottamaan seuraavaan vuoteen.
Ihan mahtavaa, miten te olette lähteneet mukaan neulomaan - valtavan moni lämpöä tarvitseva nuori saa tänä vuonna ihanan joululahjan. Tässä taas kuvia sukista, huomaa että päivät lyhenevät kun valo vähenee.
maanantai 15. lokakuuta 2012
Vielä ehtii lähettää sukkia!
Kiitos taas kaikille sukkia lähettäneille, kuvia seuraa kun ennätän taas vanhempieni luokse.
Vaikka sukat itsessään tekevät minut suunnattoman iloiseksi - on ihana huomata, miten paljon lämpöä ja välittämistä ihmisiltä löytyy - kiitän lämpimästi minulle osoitetuista korteista ja muistamislappusista, joita paketeista välillä löytyy. On hienoa ja palkitsevaa myös minulle, että kohde koetaan tärkeäksi. Yhdessä paketissa oli jopa kaunis heijastin, joka on jo päässyt käyttöön - kiitos sinulle lähettäjä! :)
Syksy on jo pitkällä, ja kohta alkaa olla aika alkaa toimittaa sukkia perille. Sukat ehtivät varmasti tämän vuoden keräykseen, jos ne on lähetetty marraskuun ensimmäisellä viikolla. Otan sukkia vastaan myös sen jälkeen, jolloin ne jäävät mahdollisesti odottamaan seuraavan vuoden keräystä - vai mitä mieltä olette: jatketaanko Hyvän Mielen Sukat -keräystä myös ensi vuonna?
Kertauksena vielä ohjeet sukkien lähettämiseen:
1) Valmiit sukat kannattaa kiinnittää yhteen langanpätkällä (ei hakaneulalla), jotta ne varmasti kulkeutuvat parina perille saakka. Olemme kiinnittäneet irrallisina toimitetut sukat toisiinsa, mutta valmiiksi tehtybä se helpottaa minun työtäni aika lailla.
2) Lähetysosoitteen voi kysyä minulta sähköpostilla, osoite on silja.uusikangas (at) hotmail.com . Paikalliskeräyksiinkin kaivataan sukkia, erityisesti Vaasaan.
Muutkin paikalliskeräykset huom, ottakaa yhteyttä jos sukille on tarvetta! Olisi myös kiva saada kuvia ja raportteja siitä, miten projekti on edennyt.
Asiasta toiseen: kunnallisvaalien ennakkoäänestys alkaa ylihuomenna eli keskiviikkona 17.10. Kunnallispolitiikassa vaikutetaan muun muassa mielenterveyspalvelujen määrään ja laatuun sekä ennaltaehkäisevään työhön, joten kannattaa selvittää ehdokkaiden kantoja aiheeseen. En ole pahemmin täällä blogissa mainostanut, että olen itsekin ehdokkaana Helsingissä, sillä en ole halunnut sekoittaa jo paljon ennen ehdokkuuden selviämistä alkanutta hyväntekeväisysprojektia vaalikampanjointiin. Kiinnostuneet voivat käydä lukemassa kantojani kotisivuiltani, mutta täsmennän vielä, ettei Hyvän Mielen Sukkien neulominen ole millään lailla sidoksissa puoluepolitiikkaan tai ehdokkuuteeni vaaleissa.
Neulomisen iloa pimeneviin syysiltoihin, en malta odottaa, että pääsemme ilahduttamaan lämpimillä ja iloisen värisillä sukilla nuoria mielenterveyspotilaita ja osastohenkilökuntaa!
tiistai 2. lokakuuta 2012
Melkein 300 paria!
Viikonloppuna sain kuvattua kolme pussillista sukkia. Sukkapareja oli ehtinyt tulla yli 90, ja nyt kuvattuja pareja on jo 293! Eilen sain kaksi pakettia, yhteensä viisi paria, joten melkein kolmessa sadassa mennään. Kenen sukat ovat kolmassadas pari..? :)
Viime perjantaina menin lähipostiin neljän pakettilapun kanssa, ja jo tutuksi tullut myyjä nauroi, että taitaa verkkokauppa käydä kuumana. Ei sentään - onneksi paketeissa tulee jotain paljon parempaa.
Nyt on vielä hieman reilu kuukausi aikaa, ennen kuin alan toimittaa sukkia sairaaloihin. Vielä ehtii siis hyvin neuloa sukat tai useammat, kaiken kokoiset ovat tervetulleita. Yksikin pari lämmittää jonkun lämpöä tarvitsevan nuoren jalkoja.
Ette uskokaan, miten hyvä mieli myös minulle tulee siitä, miten auttamishaluisia ja muista välittäviä te ihanat neulojat olette!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)