lauantai 1. joulukuuta 2012

Sukkakuulumisia

Moni on ihmetellyt, miksei sukkaprojektin päättymisestä ole kuulunut mitään. Syitä on monia, mutta yksi suurimmista on tämä: sukkia on tullut jatkuvasti koko marraskuun lisää. Kuvaamatta sukkia on vielä toistasataa paria, ja jälleen eilen postista tuli uusi sukkien saapumisilmoitus. Kiitos teille kaikille aivan valtavasti! Pelkästään minulle sukkia on siis tullut noin viisi sataa paria, ja niden toimittaminen ja kuvaaminen on huomattavasti hitaampaa kuin olin aiemmin ajatellut - määrä on nimittäin 20 kertaa suurempi kuin viime vuonna. Tästä eteenpäin saapuneita sukkia en voi enää luvata ehtiväni kuvata, mutta jos niitä tulee, ne pääsevät ensi vuoden keräykseen.

Kaikki tähän mennessä saapuneet sukat tulen kuitenkin kuvaamaan, ja nyt olen jo sopinut ensimmäiset päivät, jolloin vien sukkia perille. Uusia kohteita saa vielä ehdottaa, sillä sukkia on niin suuri määrä.

Lähetän terveisiä aina kun vien sukkia perille. Pahoittelen tosiaan viivästystä, mutta jokainen pari tulee löytämään uuden omistajan!

Iloa ja lämpöä joulun odotukseen, kannattaa seuraa sukkakuulumisia ihan jouluun saakka!

3 kommenttia:

  1. Vieläkö sukkia voi lähettää? Minulla on yksi pari odottamassa, mutten ole vielä saanut lähetettyä, vaikka osoitekin on jo (ollut iät ja ajat).

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista